Hämmentävätkö suolamerkinnät?

Vuonna 2011 voimaan tullut elintarviketietoasetus edellyttää, että pakkausmerkinnöissä on kerrottava tuotteen suolan määrä, vaikka tuote ei sisältäisikään lisättyä suolaa, natriumkloridia. Uusissa merkinnöissä suolan määrä lasketaan kaikesta tuotteessa olevasta natriumista. 


Suolapitoisuus saadaan, kun kerrotaan tuotteen natriumpitoisuus arvolla 2,5. Näin esimerkiksi maitotölkkiin tulee muutoksen myötä suolamerkintä; maitoon ei ole valmistusprosessissa lisätty suolaa, mutta siinä on luonnostaan jonkin verran natriumia. Kasvikunnan tuotteissa luontaisen natriumin määrä on alhainen, mutta lihassa ja maidossa sitä on enemmän. 


Yritykset voivat muokata tuotteiden pakkausmerkintöjä uuden asetuksen mukaisiksi aina joulukuuhun 2016 asti, ja osassa markkinoilla olevista tuotteista on jo siirrytty käyttämään uusia pakkausmerkintöjä. Tämän siirtymävaiheen aikana Sydänmerkki-kriteerien ja ravintoarvomerkintöjen välillä saattaa esiintyä epäjohdonmukaisuutta. 
Sydänmerkin myöntäminen esimerkiksi maustamattomalle lihatuotteelle edellyttää, että tuotteeseen ei ole lisätty suolaa eikä natriumia sisältäviä aineita. Uuden asetuksen nojalla kuitenkin myös maustamattomaan lihan pakkaukseen tulee merkintä sen sisältämästä suolasta, sillä liha sisältää natriumia luonnostaan. Samoin suolamerkintä saattaa aiheuttaa hämmennystä esimerkiksi Sydänmerkin saaneiden maitovalmisteiden, kuten maidon tai rahkan, kohdalla. Niissä ei kuitenkaan ole lisättyä suolaa.


Juuri suolassa oleva natrium aiheuttaa suolan epäedulliset terveysvaikutukset, kuten verenpaineen nousun. Natriumin fysiologinen päivittäinen tarve on pieni (suolana 1,3 grammaa), ja se täyttyy jo maidon ja lihan sisältämällä luontaisella natriumilla. Suolan enimmäissaantisuositus on aikuisille 5 grammaa vuorokaudessa.


Sydänmerkin natriumkriteeri
Sydänmerkin myöntämisperusteissa suolakriteeri on natriumkriteerin muodossa. Esimerkiksi Sydänmerkki-leivässä saa olla natriumia korkeintaan 280 mg/100 g ja täyslihavalmisteissa 800 mg/100 g.