Työtehoa lounaasta

Miksi lounasta ei kannata jättää väliin? 

Puolen päivän aikaan toimistotyöntekijä kaipaa taukoa työrupeamaan ja tässä vaiheessa terve näläntunnekin on yleensä käsillä, ainakin jos aamupäivän palavereissa on onnistuttu jättämään pullat ja muut tarjoamiset väliin. Valtaosalle suomalaisista työntekijöistä koittaa siis lounasaika - loput eli noin viidennes työntekijöistä, eli päivittäin reilu 200 000 kokoaikaista työntekijää, raportoi jättävänsä lounaan kokonaan syömättä. 

Lounas kannattaa syödä, sillä 

  • Kun lounasta ei syödä, vireystila heikkenee viimeistään kello kahden kolmen aikaan, vaikka sitä ei heti lounasaikaan huomaisi. Työpäivästä pahimmillaan kolmasosa jää tehtäväksi tällöin puoliteholla. 
  • Kun lounasta ei syödä, painottuu runsas syöminen iltaan kotona, mikä ei usein ole terveyttä edistävää, ja raskas (rasvainen) syöminen illalla voi vaikeuttaa myös unen saamista ja näin ollen palautumista päivästä. Vielä todennäköisemmin epäterveellinen napostelu alkaa jo iltapäivällä töissä makeanhimon ja nälän kasvaessa. 
  • Henkilöstöravintolassa syöty lounas on usein päivän terveellisin ateria ja lounaalla syödään myös suuri osa päivän kasviksista   

Lounasta kevyesti, kun haluat pysyä tarkkana 

Työvireen optimointiin ei kuitenkaan riitä se, että lounas syödään. Yhtä lailla liian runsas tai epätasapainoisesti koostettu lounas johtaa vireyden heikkenemiseen lounaan jälkeen. 

Kevyt lounas tutkitusti parantaa tarkkaavaisuutta lounaan jälkeen, kun taas raskas lounas heikentää. Suomalaiset syövät helposti jopa kaksinkertaisia lounasannoksia verrattuna suositukseen. Sopiva lounaskoko on noin 600 kilokaloria. 

Myös kooltaan (energiamäärältään) samankokoisilla lounailla on erilaiset vaikutukset lounaan jälkeiseen väsymykseen, riippuen siitä, miten lounasateria koostettu. Runsaasti hiilihydraattia ja rasvaa ja vain vähän proteiinia sisältävä lounas näyttäisi lisäävän väsymystä. Tällainen on esimerkiksi  pasta-annos niukalla liha- tai kalalisällä. 

Lounasvalinnat vaikuttavat vireystasoon jopa kolme tuntia  lounaan jälkeen. Pahimmillaan väsymys näyttäisi olevan noin 1,5 tunnin päästä lounaan syömisestä.  Iltapäivällä vireystilan laskuun vaikuttaa myös luontainen biorytmi. Jos et halua nukkua työpöydän ääressä kahta kolmea tuntia työajastasi, helpointa on siis kiinnittää huomiota lounaan laatuun. 

Hyvä aamiainen helpottaa kevyen lounaan valintaa

Lounasajan lähestyessä kasvava nälkä vaikeuttaa itsessään hyvien lounasvalintojen tekemistä, joten muista tukea aamupäivän kylläisyyttä runsaalla ja laadukkaasti koostetulla, riittävästi proteiinia ja kuitupitoista hiilihydraatin lähdettä sisältävällä aamupalalla. Aamupalan laatu näyttäisi vaikuttavan lounaan lisäksi myös koko loppupäivän syömisiin.

 

Näin kokoat hyvän lounaan

Lautasmalli on hyvä apu lounaan kokoamisessa

Lue lisää

Lounas muissa ravintoloissa

Pystyykö lähiravintolassa syömään paremmin?

Lue lisää

Eväiden järkevä kokoaminen

Kun lounastaminen on eväiden varassa, on syömisessä muutama sudenkuoppa. Asiaan paneutumalla eväsruokailukin voi olla terveyttä edistävää

Hyvät eväät